Onpas tullut kirjoitustaukoa, sen siitä saa kun nenä menee kiinni tenttikirjoissa. Hurahdin siis myöhäisiän opiskeluihin hevosenhankinnan lisäksi tuossa kesällä ja nyt aika menee joko kirjoissa tai konissa.
Koni muuten voi paremmin, askel on korjaantunut ja korkeusero etusissa alkaa olla niin olematon, että seuraavalla kerralla raspatessa pitäisi saada korjattua. Kanta on saatu umpeen (Jay!Jay!Jay!) ja hokkejakaan ei ole tarvittu tämän harmauden takia...
Harmaus! Siis oikeasti! Palasin tuossa talvilomalta ja menin tarhaan, juutui niin pahasti mutaan kiinni vaikka sitä ei periaatteessa ollut edes paljoa, että ainoa pelastukseni oli porkkana jolla sain houkuteltua pahaa-aavistamattoman (tai sitten vain ahneen) shettiksen tarpeeksi lähelle, että sain sen avulla kammettua itseni irti rakkaan Suomen kamarasta. Ja laskee vettä kuinka paljon vain pois niin silti... vettävettämutaavettä! Yäääh! Haluan ihanat, valkeat Suomen talvet takaisin!
Sitten hepponikin voisi olla enemmän valkea kuin harmaa.
Miten kaunis ajatus!
Ihanaa Uutta Vuotta kaikille!
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Kenkä puristaa
Eipä mennyt kenkäys ihan putkeen. Tälläkertaa eläinlääkärin suosituksesta mentiin pienemmällä annostuksella rauhoitus kuin viimeksi ja eihän se sitten riittänyt. Sen verran levottomaksi meni poitsu että suosiolla laitettiin vain pukinkavio/halkio/murheenkryynitassu vain taas kenkään ja muiden annettiin olla ilman. Vuoltiin vaan. Takakaviot oli muuten kulunut tosi nätisti ja terveesti! Nyt selkeästi liikkuu oikein ja kulutuspinnat oli napillaan! Edessä asuu ne meidän ongelmat, se on selvä.
Takaset kaikenkaikkiaan on kuitenkin niin nätit ja kavioaines on kaikissa tassukoissa niin hyvää ja kovaa, että hiukan harkinnassa on, että jos oikeaa etusta saisi kasvatettua korjaamaan korkeuseroa nyt parin kengityksen sisällä niin voisi pysyäkin kengättä. Jos korkeus ei ala tasoittua niin etuset menee kenkiin. Vasen tassu on pakko kengittää loppuelämä, sen verran haurastumaa sisällä. Positiivisena puolena voisi olla, että avuksi ei tarvitsisi rauhoitusta... Pikkuhiljaa sinnepäin. Raspilla voi jo ottaa tassuja, mutta kengänlaittoon ja naputteluun saakka ei hermo kestä.
(Varsanomistajat! Totuttakaa jalkojen käsittelyyn, kunnolla eikä vaan ohimennen! Niin rakastan teitä!)
Mitäs muuta, taas takapakkia hoitajien kanssa. Nyt tosin vähemmän ikävissä merkeissä, ihminen muuttaa Itä-Suomeen... Melkein kivan hoitajan perässä voisi muuttaa itsekin, mutta saattaisi olla liioiteltua stalkkausta vai mitä? No, hoitaja taas etsinnässä, jälleen kerran!
Mutta nytten kohti laidunta ja mittailemaan kavioita talvea ja bootseja varten, että saadaan hokit alle!
Takaset kaikenkaikkiaan on kuitenkin niin nätit ja kavioaines on kaikissa tassukoissa niin hyvää ja kovaa, että hiukan harkinnassa on, että jos oikeaa etusta saisi kasvatettua korjaamaan korkeuseroa nyt parin kengityksen sisällä niin voisi pysyäkin kengättä. Jos korkeus ei ala tasoittua niin etuset menee kenkiin. Vasen tassu on pakko kengittää loppuelämä, sen verran haurastumaa sisällä. Positiivisena puolena voisi olla, että avuksi ei tarvitsisi rauhoitusta... Pikkuhiljaa sinnepäin. Raspilla voi jo ottaa tassuja, mutta kengänlaittoon ja naputteluun saakka ei hermo kestä.
(Varsanomistajat! Totuttakaa jalkojen käsittelyyn, kunnolla eikä vaan ohimennen! Niin rakastan teitä!)
Mitäs muuta, taas takapakkia hoitajien kanssa. Nyt tosin vähemmän ikävissä merkeissä, ihminen muuttaa Itä-Suomeen... Melkein kivan hoitajan perässä voisi muuttaa itsekin, mutta saattaisi olla liioiteltua stalkkausta vai mitä? No, hoitaja taas etsinnässä, jälleen kerran!
Mutta nytten kohti laidunta ja mittailemaan kavioita talvea ja bootseja varten, että saadaan hokit alle!
perjantai 13. syyskuuta 2013
Takiaiset prkl!
Argh! Takiaisia kaikkialla, ensin hevonen täynnä ja harjausurakan jälkeen sitten minä! Aloitettiin kanssa kalkkikuuri että saadaan karvaan vähän eloa, alkoi harja tuntua sen verran hajanaiselta. Pian voisi talvea ajatellen alkaa totuttaa vahvempaan heinään, että talviruokinta menee mutkitta ja ongelmitta. Meillä talilla syödään heinää vapaasti ja porukka laumailee vapaana päivät ulkona. Säilö on kuitenkin vahvempaa kuin laidunkama, ja laiduntamistakin on rajattu loppukautta kohti. Pirun sokerista kun tuntuu tuo syysheinä olevan, lähilaitumet alkaa näyttää siltä ettei meidän poikaa uskalla sinne laittaa. Keltaista ja ruskeaa kortta, varmasti maittaisi mutta sokeria on takuulla niin että hirvittää! Ja sokeri on meille se nöynöy!-tavara.
Jalan kanssa taas edistytään hyvin, ensiviikolla seuraava kenkäys. Ekasta on mennyt nyt viisi viikkoa ja tulokset oli hyvät! Idioottikenkä tuki haljenneen kannan ja on selvästi vähentänyt rasitusta, onnunta katosi vaikka vuohisessa yhä pieni turvotus elääkin. Ensiviikolla sitten takasetkin saa Natural Balancet ja eteen menee Colleonin sydänorsikengät. Edessä ylikorkean pukinkavion aiheuttama rasitus oikealle etuselle näkyy selkeämmin ja valkoviivan seudun vajuuminen on rasittanut kannatinpintaa niin paljon, että vähän huolettaa miten sen naulaan saa...
No, varovasti ja hiellä ja kyyneleillä :)
Tulipa muuten taas nähtyä vierailla vieraillessa sellaista jälkeä kavioiden kanssa tehtynä että huhhuh... Kengittäjä oli säännöllisesti vuollut niin paljon anturasta pois että mekaaninen rasitus oli ilmeisesti laukaissut sitten kaviokuumeem. On tämäkin... Jos halutaan kengättömiä hevosia niin tehtäisiin ne sitten asiallisesti eikä elikot pilaamalla!
Nojoo, kaikista aiheista saa juttua, mutta tuo nyt oikeasti suretti.
Muuten ollaanpuuhailtu kaikenlaista hevosenkokoista. Opeteltu kuolainta suuhun, kävelty talutellen niin umpimetsää kuin kaikenlaisia 'jänniä' alustoja pitkin. Ramppeja, tukkisiltoja, vedenylityksiä, ritilöitä, nousuja ja laskuja. Kaikenlaista sellaista, että testataan sitä luottamusta. Tähän mennessä kaikki on toiminut... mitä ihminen edellä, sitä poni perässä. Ollaan siis opeteltu ja siedätetty niin liikenteeseen, alustoihin, erilaisiin kohtaamisiin ja ääniin ja mallikkaasti kaikki läpi! Ainoa isompaa epäilystä on herättänyt jättiläispomppupallo joka asustaa tallinpihalla! Se aiheutti monta paheksuvaa tuhahdusta ja hörähdystä, mokomia tuollaiset pallot...
Jalan kanssa taas edistytään hyvin, ensiviikolla seuraava kenkäys. Ekasta on mennyt nyt viisi viikkoa ja tulokset oli hyvät! Idioottikenkä tuki haljenneen kannan ja on selvästi vähentänyt rasitusta, onnunta katosi vaikka vuohisessa yhä pieni turvotus elääkin. Ensiviikolla sitten takasetkin saa Natural Balancet ja eteen menee Colleonin sydänorsikengät. Edessä ylikorkean pukinkavion aiheuttama rasitus oikealle etuselle näkyy selkeämmin ja valkoviivan seudun vajuuminen on rasittanut kannatinpintaa niin paljon, että vähän huolettaa miten sen naulaan saa...
No, varovasti ja hiellä ja kyyneleillä :)
Tulipa muuten taas nähtyä vierailla vieraillessa sellaista jälkeä kavioiden kanssa tehtynä että huhhuh... Kengittäjä oli säännöllisesti vuollut niin paljon anturasta pois että mekaaninen rasitus oli ilmeisesti laukaissut sitten kaviokuumeem. On tämäkin... Jos halutaan kengättömiä hevosia niin tehtäisiin ne sitten asiallisesti eikä elikot pilaamalla!
Nojoo, kaikista aiheista saa juttua, mutta tuo nyt oikeasti suretti.
Muuten ollaanpuuhailtu kaikenlaista hevosenkokoista. Opeteltu kuolainta suuhun, kävelty talutellen niin umpimetsää kuin kaikenlaisia 'jänniä' alustoja pitkin. Ramppeja, tukkisiltoja, vedenylityksiä, ritilöitä, nousuja ja laskuja. Kaikenlaista sellaista, että testataan sitä luottamusta. Tähän mennessä kaikki on toiminut... mitä ihminen edellä, sitä poni perässä. Ollaan siis opeteltu ja siedätetty niin liikenteeseen, alustoihin, erilaisiin kohtaamisiin ja ääniin ja mallikkaasti kaikki läpi! Ainoa isompaa epäilystä on herättänyt jättiläispomppupallo joka asustaa tallinpihalla! Se aiheutti monta paheksuvaa tuhahdusta ja hörähdystä, mokomia tuollaiset pallot...
perjantai 30. elokuuta 2013
Turvanmitalla syksyyn
Onpas mennyt hetki ettei tullut tarinoitua. Syksy on lähtenyt käyntiin turvanmitalla, ensimmäisen jalan kengitys meni yli odotusten. Rauhoitus toimi kuin unelma ja sen kanssa kenkien laitossa ei ollut ongelman ongelmaa. Idioottikenkä ja kärjen katkaisu on sekä tukenut haljennutta kantaa että auttanut korjaamaan ylikorkean pukinkavion askelta, askelkulma vaikuttaisi myös tekevän hyvää kaviokuumejalan liikkeelle, ja jalka taipuu normaaliin askeleeseen ongelmitta.
Askel parantui ja ontuminen häipyi vajaassa viikossa, eli odotukset ylittyi reippaasti! Turvotus on laskenut sitten sen mukana pikkuhiljaa ollaan aloitettu lenkkeily. Vaikka kaveri ei olekaan mukana niin metsässä käynti ja pikkupoluilla seikkailu on sujunut loistavasti. Ensin kun hiukan epäilytti miten yksinliikkuminen sujuu, kun poitsu on niin kovasti kaverien perään laitumella. Laidunkaveriksi saatua shettistä ei tule yhtään ikävä kun lähdetään metsälenkille, ja maastossa ei tähänmennessä ole pelottanut mikään, eikä minkäänlaisen epäilyttävän alueen ylitys tai ojasillan ylikulkeminenkaan tunnu missään.
Hei! Tässähän saattaa olla jo toivoa!
Satula selässä ollaan sitten menty ja kuolainten suuhunlaittoa harjoiteltu. Hackamoret on ihan rutiinia, mutta kuolaimia ei vielä pidempää aikaa olla kannettu suussa, mitä ne nyt henkisenä voittona kerran jo sinne meni!
Liinajuoksutuskin alkaa jo sujua, tosin myötäpäivään paremminkin, vastapäivään pukinkaviojalkaan nojaaminen on vielä aika arkovaa pienellä ympyrällä, ja se mennään mieluummin käynnissä. Turhia ei myöskään ole sen takia sitä puolta rasitettu, kun käynti sujuu ja liinajuoksutuksen idea on hallussa niin se riittää meille nyt.
Kupari-sinkkikuuri joka aloitettiin pari kuukautta sitten vetelee viimeisiä ja nyt katsottiin, että aloitettiin myös kalkkikuuri pariksi kuuksi. Ollaan edelleen menty pelkällä laidunheinällä keskimäärin köyhässä laitumessa, mitä nyt lenkeillä ollaan silloin tällöin käyty pieniä hetkiä pupeltamassa paremminkasvavaa tavaraakin. Voikukat ja pujo on muuten sellaista erityisherkkua, jota kohti kannattaa turpa suunnata. Tosi nom nom nom Runon mielestä!
Askel parantui ja ontuminen häipyi vajaassa viikossa, eli odotukset ylittyi reippaasti! Turvotus on laskenut sitten sen mukana pikkuhiljaa ollaan aloitettu lenkkeily. Vaikka kaveri ei olekaan mukana niin metsässä käynti ja pikkupoluilla seikkailu on sujunut loistavasti. Ensin kun hiukan epäilytti miten yksinliikkuminen sujuu, kun poitsu on niin kovasti kaverien perään laitumella. Laidunkaveriksi saatua shettistä ei tule yhtään ikävä kun lähdetään metsälenkille, ja maastossa ei tähänmennessä ole pelottanut mikään, eikä minkäänlaisen epäilyttävän alueen ylitys tai ojasillan ylikulkeminenkaan tunnu missään.
Hei! Tässähän saattaa olla jo toivoa!
Satula selässä ollaan sitten menty ja kuolainten suuhunlaittoa harjoiteltu. Hackamoret on ihan rutiinia, mutta kuolaimia ei vielä pidempää aikaa olla kannettu suussa, mitä ne nyt henkisenä voittona kerran jo sinne meni!
Liinajuoksutuskin alkaa jo sujua, tosin myötäpäivään paremminkin, vastapäivään pukinkaviojalkaan nojaaminen on vielä aika arkovaa pienellä ympyrällä, ja se mennään mieluummin käynnissä. Turhia ei myöskään ole sen takia sitä puolta rasitettu, kun käynti sujuu ja liinajuoksutuksen idea on hallussa niin se riittää meille nyt.
Kupari-sinkkikuuri joka aloitettiin pari kuukautta sitten vetelee viimeisiä ja nyt katsottiin, että aloitettiin myös kalkkikuuri pariksi kuuksi. Ollaan edelleen menty pelkällä laidunheinällä keskimäärin köyhässä laitumessa, mitä nyt lenkeillä ollaan silloin tällöin käyty pieniä hetkiä pupeltamassa paremminkasvavaa tavaraakin. Voikukat ja pujo on muuten sellaista erityisherkkua, jota kohti kannattaa turpa suunnata. Tosi nom nom nom Runon mielestä!
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Poniromaaneista totta
No huhhuh, kyllähän parikin ihmistä varoitteli minua, että ulkopuolisen hoitajan hankkiminen voi olla riski, mutta kuvittelinpa silti että voin ihmistuntemukseeni luottaa. Keskimäärin fiksun ja asiallisen oloinen tyttö, kuunteli hyvin ohjeet ja vaikutti asialliselta. Tuntui ottavan hoito-ohjeet tosissaan ja käsittäneen, ettei Runo ole ratsastushevonen, vaan ihan hoitajaksi halusi.
Sitten alle viikko siitä, kun tyttö aloitti oli ystäväni bongannut tämän neidin blogista kaikenmaailman tarinaa Runolla ratsastamisesta, mystisistä eläinlääkärikäynneistä ja ties mistä. APUA! Olin sitten ihan paniikissa päivän ja sitten alkoi tulla soittoja muiltakin jotka tämän kiertäneen tekstin olivat napanneet. Kauhistelua miten päästän sairaslomalaisen selkään pikkutyttöjä ja miksi vaarantaa joku lapsi kun Järjenääni on kuitenkin ammattilainen ja ties mitä.... Siinä sitten selviteltiin asiaa hoitajan vanhempien kanssa, tytön kanssa, kahdenmiljoonan muun tahon kanssa. Tytölle porttari tallille ja minä itkupaniikissa halimaan hevosta.
Jooh. No, selvittiin säikähdyksellä ja ilmeisesti Runoa ei oltu altistettu rasitukselle. Tästä lähin hevosen lähelle vain tutut ja turvalliset ihmiset!
Mitäs muuta? Kavioiden päivittäinen koputtelu ja raspilla kutittelu alkaa tuottaa tulosta. Poitsu sietää jo paljon, paljon paremmin jalkojen käsittelyä. Liikalevinnyt etukavio alkaa nyt jo näyttää oikealta kun reunasta saatiin lähemmäs parisenttiä pois ja takasen seinämälohkeama näyttää nätiltä (niin nätiltä kun sellainen nyt voi näyttää...) eikä ole lähtenyt enää minnekään suuntaan työstön jälkeen. (Tulipas tässä kirjoitellessa mieleen, että toivottavasti tämä Poniromaanien maailmassa Valkealla Arabilla Auringonlaskuun laukkaileva hoitajaneiti ei vain olisi käynyt asvaltilla taluttamassa poikaa aka ottanut laitumelta, kun lohkeama oli saman päivän tuotosta kun se tallilla oli käynyt ja miehen aamusta hevosta tarkistaessa mitään ei ollut ollut - no jo, ei enää mörkömielikuvia minulle siitä aiheesta!)
Etujalan kengityssuunnitelma meni uusiksi kantahalkeaman takia. Orrelle mennään ja totuttelu naputteluun koitetaan nyt oikaista tuon yhden jalan osalta, eli tänään mennään hajoamaan hommaan ja katsotaan mitä aikaan saadaan. Piru vieköön kun jalka on vielä arka vasen etunen, joka lisäksi on vielä reippaasti ylikorkeakin pukinkavio ja vuohinen on laskevassa turvotuksessa. Miten yhdelle jalalle voi siunaantua niin paljon? Kaikki muut jalat on jo saatu raspin alle nätisti ja käsittely alkamaan, mutta vasen on se meidän Akilleen kantapää... ja ymmärtäähän sen, kun nilkka on kipeänä niin kuka haluaa että sitä sitten puristeltaisiin ja käsiteltäisiin? No en minä ainakaan! No, parasta toivoen, ehkä kenkäys meneekin ihan kivutta?
Jos ei niin sitten lääkäritäti ja tilulilulii-piikki peffaan ja heppa muihin maailmoihin ja tassuun tossu.
Sitten alle viikko siitä, kun tyttö aloitti oli ystäväni bongannut tämän neidin blogista kaikenmaailman tarinaa Runolla ratsastamisesta, mystisistä eläinlääkärikäynneistä ja ties mistä. APUA! Olin sitten ihan paniikissa päivän ja sitten alkoi tulla soittoja muiltakin jotka tämän kiertäneen tekstin olivat napanneet. Kauhistelua miten päästän sairaslomalaisen selkään pikkutyttöjä ja miksi vaarantaa joku lapsi kun Järjenääni on kuitenkin ammattilainen ja ties mitä.... Siinä sitten selviteltiin asiaa hoitajan vanhempien kanssa, tytön kanssa, kahdenmiljoonan muun tahon kanssa. Tytölle porttari tallille ja minä itkupaniikissa halimaan hevosta.
Jooh. No, selvittiin säikähdyksellä ja ilmeisesti Runoa ei oltu altistettu rasitukselle. Tästä lähin hevosen lähelle vain tutut ja turvalliset ihmiset!
Mitäs muuta? Kavioiden päivittäinen koputtelu ja raspilla kutittelu alkaa tuottaa tulosta. Poitsu sietää jo paljon, paljon paremmin jalkojen käsittelyä. Liikalevinnyt etukavio alkaa nyt jo näyttää oikealta kun reunasta saatiin lähemmäs parisenttiä pois ja takasen seinämälohkeama näyttää nätiltä (niin nätiltä kun sellainen nyt voi näyttää...) eikä ole lähtenyt enää minnekään suuntaan työstön jälkeen. (Tulipas tässä kirjoitellessa mieleen, että toivottavasti tämä Poniromaanien maailmassa Valkealla Arabilla Auringonlaskuun laukkaileva hoitajaneiti ei vain olisi käynyt asvaltilla taluttamassa poikaa aka ottanut laitumelta, kun lohkeama oli saman päivän tuotosta kun se tallilla oli käynyt ja miehen aamusta hevosta tarkistaessa mitään ei ollut ollut - no jo, ei enää mörkömielikuvia minulle siitä aiheesta!)
Etujalan kengityssuunnitelma meni uusiksi kantahalkeaman takia. Orrelle mennään ja totuttelu naputteluun koitetaan nyt oikaista tuon yhden jalan osalta, eli tänään mennään hajoamaan hommaan ja katsotaan mitä aikaan saadaan. Piru vieköön kun jalka on vielä arka vasen etunen, joka lisäksi on vielä reippaasti ylikorkeakin pukinkavio ja vuohinen on laskevassa turvotuksessa. Miten yhdelle jalalle voi siunaantua niin paljon? Kaikki muut jalat on jo saatu raspin alle nätisti ja käsittely alkamaan, mutta vasen on se meidän Akilleen kantapää... ja ymmärtäähän sen, kun nilkka on kipeänä niin kuka haluaa että sitä sitten puristeltaisiin ja käsiteltäisiin? No en minä ainakaan! No, parasta toivoen, ehkä kenkäys meneekin ihan kivutta?
Jos ei niin sitten lääkäritäti ja tilulilulii-piikki peffaan ja heppa muihin maailmoihin ja tassuun tossu.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Kavion mitalla uuteen laitumeen
Runo kotiutuu pikkuhiljaa uuten porukkaan. Laumaan sitä ei vielä yhdistetä, että jalka pysyy levossa. Viereisen laitumen tallikaveri kuitenkin on niiiin ihana, että poika todisti että "Mitä? Kipeitä jalkoja? Missä?" ja tuli aidanyli perään maastolenkille. Hetkeksi sydän pysähtyi kun tuli soitto karkureissusta, oli kuitenkin kiltisti tullut vain vierelle tallustelemaan ja palannut kiltisti omalle puolelle. Nykyään sitten tuodaan aina jompikumpi shettiksistä jotka myös tallilla asustavat Runon seuralaisiksi, kun kaveri lähtee ratsastukseen.
Vasen etunen on ottanut nätisti turvotusta ja kuumuutta alas, antiseptiset aineet näyttävät toimivan joka on aina plussaa, niin ei tarvitse turhaan rasittaa elimistöä järeämmällä kamalla. Kaviokuume on siis aikoinaan haurastuttanut sädeluuta ja kun poikaa on pidetty kengättä niin iskemä on sitten tehnyt turvotuksen vuohiseen. Poika antaa käsitellä jalan ja nilkka taipuu nätisti, jalka on viileä ja toivoa siis on. Nyt odotellaan, että turvotus laskee vielä hiukka, että päästään klippaamaan kaviota alemmas ja korjaamaan etujalkojen epätasapaino ja lyömään Natural Balancet alle, sen jälkeen katsotaan lähteekö askel korjautumaan vai onko ongelma syvemmällä.
Tuoreimmat röntgenit on tammikuulta ja niiden pohjalta katsottiin, että ennen kenkää ja sen tuomaa tukea ei lähdetä turhaan kuvaamaan uudestaan, ennenkuin nähdään auttaako kengät pitämään jalat puhtaina. Haurastuma ja kääntymä oli jo siinä niin selvä, mutta sairaskengittäjän kanssa katsottiin, että jos tilanteelle mitään tekee, niin se on korjaava kenkä. Virheasento on jo pysyvä osa jalkaa ja sitä ei poiskaan saa.
Hiukan oli ensimmäisinä päivinä takajaloissa metabolista lämpöä, eli ilmeisesti herkkyys kaviokuumeeseen on tehokkaasti tallella. Runo valtasi kuitenkin kertaalleen syödyn laitumen joka oli vielä lyhyenä, tosin laidun josta siirtyi oli myös hyvin kaluttu ja nykyinen on vanhaa heinäpeltopohjaa. Ruokinta on nyt otettu linjaan pelkkä laidunheinä, syksyllä siirrytään pikkuhiljaa ylivuotiseen ja päälle sinkki-kupari joka tarjoillaan heinän tai porkkanan kanssa. Nameina pelkät porkkanat että pysyy ylimääräinen sokeri poissa. Jee arabeille ja niiden hyvälle rehunkäytölle!
Mitähän muuta? Laidunlevossa oleskellaan oloneuvoksena, leikitään aina jalkojennosteluleikkejä siellä käydessä, luoksetuloa ja rauhallista seurailua. Kovalle alustalle ei lähdetä ollenkaan. Runo on aikaisemmin ohjattu sidepulleilla, niin ollaan myös alettu leikkiä "hackamoret on kivat ja niiden päällepukeminen on kivaa" peliä, tähänmennessä asteella, hackamoret menee kivasti niskalle mutta turha luulo että saatte ne nenulle! Kuolainta ei tuoda vähään aikaan lähelle, sitä ei poika koskaan ole kokenut.
No, pojan ratsuksi kouluttamisesta voi haaveilla joskus kaauas tulevaisuuteen, Järjenääni on siinä johdossa. Peukut vain pystyyn sen puolesta että jalat osoittavat merkkejä että kestävät käytön, jos ei selässäistumista niin kärryily on aina tulevaisuuden vaihtoehto kanssa.
Huhhuh. Eka viikko hevosvastuullisena takana ja vasta yhtenä iltana auringonlaskun aikaan päädyttiin korjaamaan alkanutta lohkeamaa kaviosta, ja siitäkin selvittiin nätisti säikähdyksellä!
Vasen etunen on ottanut nätisti turvotusta ja kuumuutta alas, antiseptiset aineet näyttävät toimivan joka on aina plussaa, niin ei tarvitse turhaan rasittaa elimistöä järeämmällä kamalla. Kaviokuume on siis aikoinaan haurastuttanut sädeluuta ja kun poikaa on pidetty kengättä niin iskemä on sitten tehnyt turvotuksen vuohiseen. Poika antaa käsitellä jalan ja nilkka taipuu nätisti, jalka on viileä ja toivoa siis on. Nyt odotellaan, että turvotus laskee vielä hiukka, että päästään klippaamaan kaviota alemmas ja korjaamaan etujalkojen epätasapaino ja lyömään Natural Balancet alle, sen jälkeen katsotaan lähteekö askel korjautumaan vai onko ongelma syvemmällä.
Tuoreimmat röntgenit on tammikuulta ja niiden pohjalta katsottiin, että ennen kenkää ja sen tuomaa tukea ei lähdetä turhaan kuvaamaan uudestaan, ennenkuin nähdään auttaako kengät pitämään jalat puhtaina. Haurastuma ja kääntymä oli jo siinä niin selvä, mutta sairaskengittäjän kanssa katsottiin, että jos tilanteelle mitään tekee, niin se on korjaava kenkä. Virheasento on jo pysyvä osa jalkaa ja sitä ei poiskaan saa.
Hiukan oli ensimmäisinä päivinä takajaloissa metabolista lämpöä, eli ilmeisesti herkkyys kaviokuumeeseen on tehokkaasti tallella. Runo valtasi kuitenkin kertaalleen syödyn laitumen joka oli vielä lyhyenä, tosin laidun josta siirtyi oli myös hyvin kaluttu ja nykyinen on vanhaa heinäpeltopohjaa. Ruokinta on nyt otettu linjaan pelkkä laidunheinä, syksyllä siirrytään pikkuhiljaa ylivuotiseen ja päälle sinkki-kupari joka tarjoillaan heinän tai porkkanan kanssa. Nameina pelkät porkkanat että pysyy ylimääräinen sokeri poissa. Jee arabeille ja niiden hyvälle rehunkäytölle!
Mitähän muuta? Laidunlevossa oleskellaan oloneuvoksena, leikitään aina jalkojennosteluleikkejä siellä käydessä, luoksetuloa ja rauhallista seurailua. Kovalle alustalle ei lähdetä ollenkaan. Runo on aikaisemmin ohjattu sidepulleilla, niin ollaan myös alettu leikkiä "hackamoret on kivat ja niiden päällepukeminen on kivaa" peliä, tähänmennessä asteella, hackamoret menee kivasti niskalle mutta turha luulo että saatte ne nenulle! Kuolainta ei tuoda vähään aikaan lähelle, sitä ei poika koskaan ole kokenut.
No, pojan ratsuksi kouluttamisesta voi haaveilla joskus kaauas tulevaisuuteen, Järjenääni on siinä johdossa. Peukut vain pystyyn sen puolesta että jalat osoittavat merkkejä että kestävät käytön, jos ei selässäistumista niin kärryily on aina tulevaisuuden vaihtoehto kanssa.
Huhhuh. Eka viikko hevosvastuullisena takana ja vasta yhtenä iltana auringonlaskun aikaan päädyttiin korjaamaan alkanutta lohkeamaa kaviosta, ja siitäkin selvittiin nätisti säikähdyksellä!
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Välineurheilun riemua
Hevosurheilu jos mikä on välineurheilua. Tavaraa löytyy niin ratsulle, ratsastajalle kuin kentän vieressä tihrustajille. On hyvää tavaraa ja on huonoa tavaraa. On välttämätöntä tavaraa, tarpeellista tavaraa, hyödyllistä tavaraa ja turhaa-mutta-hauskaa kamaa. Rahaa saa kulumaan aivan järjettömiä summia nopeastikin, ja keskibudjetilla liikkuvalle meikäläiselle tietenkin oikea kanava on lähteä hakemaan se tarpeellinen käytettynä.
Ja tässä vaiheessa hevosenkokoinen kiitos ja isot hirnahdukset sekä Jennille että Erjalle ( <3 ) joiden upeista varastoista ei vain löytynyt kaikkea tarpeellista vaan joiden kanssa myös juttu luistaa! Oikeiden hevosihmisten kanssa pyöriminen saa aina sellaisen mukavan kutinan selkäpiin tuntumaan, että "kyllä tästä ehkä tuleekin jotain..."
Puhuttiin kummankin kanssa paljon ja kun sitten Järjenäänen kanssa ajeltiin tänään pitkin Uudenmaan mutkia niin annetut aiheet herättivät meilläkin paljon keskustelua. Kolme erityishuomiota nousi kaikkien kanssa jutellessa pinnalle:
1. Fleeceloimet
Ja nyt moni pillastuu! Ne on ihan kivaa kamaa kuivatukseen, ja niitä saa superhyperväreissä joka just meidän mussulle käy... mutta fleeceloimi selässä seisotettuna? Talliloimena? Se liikkuu ja joustaa myötäkarvaan ja jumittuu vastakarvaan. Jos hevosella on taipumusta lihaskipuiluun ja särkyihin niin fleece ei ainakaan auta. Se hengittää useimmiten huonosti ja no... Villa! Käyttäkää villaa! Meidän matkaan ei yhden yhtä fleeceloimea tarttunut eikä tartu! Ainoa myönnytys lienee, jos fleecevuorellinen heijastinloimi tulee turvatekijäksi, koska vuoreton on aina kevyt ja liikkuvampi ja muulla vuorella välkkypeittoja on hankala saada. Voinko julistaa sodan fleecea vastaan?
2. Varusteiden määrä.
Täytyykö olla se kevätkesä, keskikesä ja loppukesä tupsuriimuhärpäke? Kaudenmukainen otsahihna? Kuluvan kuukauden suosikkivärin mukainen fleece? Voisiko miettiä, että jos jättäisi ne kaksikymmentä epämääräistä tuotetta ostamatta ja ostaisi yhden Hyvän, Käyttötarkoitukseensa Toimivan ja Laadukkaan? Sellaisen, jossa ajatellaan myös hevosta, eikä vain ulkonäköä? Ratsastustarvikkeet ovat täynnä tuotteita laidasta laitaan, mutta juuri sen "Tuo on pakko saada!" kaman sopivuus ja istuvuus omalle ratsulle tuntuu usein unohtuvan matkasta. Jos omalle yksilölle sopivaa ei ole enää saatavilla, haluatko oikeasti pakottaa eläimen epämukavuuteen vain edullisuuden/värin/kuosin takia?
3. Satula
Satula on hevosen merkittävin työväline. Se vaikuttaa suoraan liikkuvuuteen ja lihaksiin. Huono satula jumittaa selän, hiertää ja ihan järkikielellä sattuu. Haluatko itse pitää lapojasi painavaa painoa selässä? Itse niska-hartiajumeista kärsivänä en halua kuin satulan joka istuu kuin hansikas. Piste. Jos sitä ei löydy ekalla kahdella sovituksella, niin sitten vasta kahdellakymmenellä. Tai kahdellasadalla. Ja sitten se... projektihevonen niin kuin meidän Runo, sä'än alueen lihaksen on ihan kohtuukunnossa mutta selkä tulee väistämättä muuttumaan kun aktiivityöskentely alkaa. Satula joka ostetaan nyt ei enää istu puolen vuoden-vuoden päästä.
Soviteltiin tuossa puolisen vuotta sitten satulaa toiselle poninsukuiselle. Avainsanat meillä oli se, että ihan ensiksi SOVITA SITÄ SATULAA! Älä osta mitään sillä, että se nyt näyttää kivalta/myyjä sanoo että se on hyvä. Satula on ihan kuin korkokenkä ihmisellä, ei sillä tanssi häitä jos se ei istu hyvin!
Mitä sitten minun mielestä on tärkeä katsoa?
-Paneelien pitää olla vasten selkää koko matkalta
-Pysyy aloillaan ja tuessa myös hevosen liikkuessa
-Ei estä hevosta käyttämästä lihaksia (painu liikaa lapaa vasten, ota takaa kiinni selkälihaksiin, paneelit tule liian alas)
Hyvä erotuskeino oli, että heitettiin satulaan hiukan valjasrasvaa ja alle vaalea kangas, siinä näkyi sitten jälkenä, miten se hevosen selkää vasten painui ja missä tuntuma ei ollut ollutkaan paikallaan. Ja sitten tietenkin se oma takamus... aikuisen peppu hyvin harvoin menee alle 17" penkkiin, jos menee, se on kovin sievää ja timmiä tavaraa, ainakaan tämän tädin takamus ei pienempään istu!
Todella moni myyjä mitä itselle nyt penkkejä on tarjonnut kauppasi melkeinpä aggressiivisesti satuloitaan. Satula joka ensikuvauksessa oli ollut 'leveä ja pitkä' oli ensimmäisen 'Ei'n jälkeen 'Ei se nyt kuitenkaan niin leveä ole ja se ei painu niin taakse kun istuu edessä' - siis mitä? Että nyhvöttäisin kokoajan hevosen kaulalla? Juujoo... Ja hinnanalennus oli kanssa sellainen keino, jolla satulaa maagisesti koitettiin tehdä sopivammaksi.
Jos se ei sovi niin se ei sovi. Sillä porkkanapussi.
Ja juu, meillä on edelleen se oma satula haussa! Halvemman hintaluokan penkki, koska puolen vuoden-vuoden kuluttua, vuodenvaihteen ja kevään varpaankärjillä aletaan nähdä minne pojan lihakset selkää muokkaavat, ja sitten voikin alkaa katsella sitä ihan oikeaa, josta kehtaa jo maksaakin! Mutta sekään ei tarkoita, että mitä tahansa selkään voisi laittaa.
Rakas Järjenääni antoi varsin paljon ääntään tähän päivitykseen, ihana kotituki ja turva!
ja ps. Ollaan taas lähempänä täyttä omistajuutta, kauppapaperit kirjoitettiin ja käsirahat maksettu, papereissa lukee päivä, kun vastuu siirtyy Mamille! Huhhui, vielä hetki odottelua (vai vapautta?)!
Ja tässä vaiheessa hevosenkokoinen kiitos ja isot hirnahdukset sekä Jennille että Erjalle ( <3 ) joiden upeista varastoista ei vain löytynyt kaikkea tarpeellista vaan joiden kanssa myös juttu luistaa! Oikeiden hevosihmisten kanssa pyöriminen saa aina sellaisen mukavan kutinan selkäpiin tuntumaan, että "kyllä tästä ehkä tuleekin jotain..."
Puhuttiin kummankin kanssa paljon ja kun sitten Järjenäänen kanssa ajeltiin tänään pitkin Uudenmaan mutkia niin annetut aiheet herättivät meilläkin paljon keskustelua. Kolme erityishuomiota nousi kaikkien kanssa jutellessa pinnalle:
1. Fleeceloimet
Ja nyt moni pillastuu! Ne on ihan kivaa kamaa kuivatukseen, ja niitä saa superhyperväreissä joka just meidän mussulle käy... mutta fleeceloimi selässä seisotettuna? Talliloimena? Se liikkuu ja joustaa myötäkarvaan ja jumittuu vastakarvaan. Jos hevosella on taipumusta lihaskipuiluun ja särkyihin niin fleece ei ainakaan auta. Se hengittää useimmiten huonosti ja no... Villa! Käyttäkää villaa! Meidän matkaan ei yhden yhtä fleeceloimea tarttunut eikä tartu! Ainoa myönnytys lienee, jos fleecevuorellinen heijastinloimi tulee turvatekijäksi, koska vuoreton on aina kevyt ja liikkuvampi ja muulla vuorella välkkypeittoja on hankala saada. Voinko julistaa sodan fleecea vastaan?
2. Varusteiden määrä.
Täytyykö olla se kevätkesä, keskikesä ja loppukesä tupsuriimuhärpäke? Kaudenmukainen otsahihna? Kuluvan kuukauden suosikkivärin mukainen fleece? Voisiko miettiä, että jos jättäisi ne kaksikymmentä epämääräistä tuotetta ostamatta ja ostaisi yhden Hyvän, Käyttötarkoitukseensa Toimivan ja Laadukkaan? Sellaisen, jossa ajatellaan myös hevosta, eikä vain ulkonäköä? Ratsastustarvikkeet ovat täynnä tuotteita laidasta laitaan, mutta juuri sen "Tuo on pakko saada!" kaman sopivuus ja istuvuus omalle ratsulle tuntuu usein unohtuvan matkasta. Jos omalle yksilölle sopivaa ei ole enää saatavilla, haluatko oikeasti pakottaa eläimen epämukavuuteen vain edullisuuden/värin/kuosin takia?
3. Satula
Satula on hevosen merkittävin työväline. Se vaikuttaa suoraan liikkuvuuteen ja lihaksiin. Huono satula jumittaa selän, hiertää ja ihan järkikielellä sattuu. Haluatko itse pitää lapojasi painavaa painoa selässä? Itse niska-hartiajumeista kärsivänä en halua kuin satulan joka istuu kuin hansikas. Piste. Jos sitä ei löydy ekalla kahdella sovituksella, niin sitten vasta kahdellakymmenellä. Tai kahdellasadalla. Ja sitten se... projektihevonen niin kuin meidän Runo, sä'än alueen lihaksen on ihan kohtuukunnossa mutta selkä tulee väistämättä muuttumaan kun aktiivityöskentely alkaa. Satula joka ostetaan nyt ei enää istu puolen vuoden-vuoden päästä.
Soviteltiin tuossa puolisen vuotta sitten satulaa toiselle poninsukuiselle. Avainsanat meillä oli se, että ihan ensiksi SOVITA SITÄ SATULAA! Älä osta mitään sillä, että se nyt näyttää kivalta/myyjä sanoo että se on hyvä. Satula on ihan kuin korkokenkä ihmisellä, ei sillä tanssi häitä jos se ei istu hyvin!
Mitä sitten minun mielestä on tärkeä katsoa?
-Paneelien pitää olla vasten selkää koko matkalta
-Pysyy aloillaan ja tuessa myös hevosen liikkuessa
-Ei estä hevosta käyttämästä lihaksia (painu liikaa lapaa vasten, ota takaa kiinni selkälihaksiin, paneelit tule liian alas)
Hyvä erotuskeino oli, että heitettiin satulaan hiukan valjasrasvaa ja alle vaalea kangas, siinä näkyi sitten jälkenä, miten se hevosen selkää vasten painui ja missä tuntuma ei ollut ollutkaan paikallaan. Ja sitten tietenkin se oma takamus... aikuisen peppu hyvin harvoin menee alle 17" penkkiin, jos menee, se on kovin sievää ja timmiä tavaraa, ainakaan tämän tädin takamus ei pienempään istu!
Todella moni myyjä mitä itselle nyt penkkejä on tarjonnut kauppasi melkeinpä aggressiivisesti satuloitaan. Satula joka ensikuvauksessa oli ollut 'leveä ja pitkä' oli ensimmäisen 'Ei'n jälkeen 'Ei se nyt kuitenkaan niin leveä ole ja se ei painu niin taakse kun istuu edessä' - siis mitä? Että nyhvöttäisin kokoajan hevosen kaulalla? Juujoo... Ja hinnanalennus oli kanssa sellainen keino, jolla satulaa maagisesti koitettiin tehdä sopivammaksi.
Jos se ei sovi niin se ei sovi. Sillä porkkanapussi.
Ja juu, meillä on edelleen se oma satula haussa! Halvemman hintaluokan penkki, koska puolen vuoden-vuoden kuluttua, vuodenvaihteen ja kevään varpaankärjillä aletaan nähdä minne pojan lihakset selkää muokkaavat, ja sitten voikin alkaa katsella sitä ihan oikeaa, josta kehtaa jo maksaakin! Mutta sekään ei tarkoita, että mitä tahansa selkään voisi laittaa.
Rakas Järjenääni antoi varsin paljon ääntään tähän päivitykseen, ihana kotituki ja turva!
ja ps. Ollaan taas lähempänä täyttä omistajuutta, kauppapaperit kirjoitettiin ja käsirahat maksettu, papereissa lukee päivä, kun vastuu siirtyy Mamille! Huhhui, vielä hetki odottelua (vai vapautta?)!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)